Hei,
Tämä on aivan ensimmäinen blogimerkintäni, ja tarkoituksenani on käyttää tätä tavallaan jonkinmoisena terapiavälineenä, jotta olisi helpompaa ymmärtää tekojeni välisiä yhteyksiä ja jatkuvuuksia. Toisaalta tämän blogin tarkoitus ei ole avata kenellekkään muulle mitään maailman suurimmista kysymyksistä - täältä ei löydy ainuttakaan vastausta mihinkään. Vain järkyttävä määrä uusia kysymyksiä, joihin en kertakaikkiaan tunnu löytävän vastausta mistään. Tämä sisältö on vain sosiaalipornoa kaikille sitä janoaville. Minun elämässäni tämä ei täytä koko termiä kaikissa ulottuvuuksissaan; Elämäni on kuitenkin kaikinpuolin hyvää. Itse vain näen kurjuutta siellä, missä sitä ei todellisuudesa edes ole.
Juhannus. Oksensin verta ystäväni vessassa, ja tulin miettineeksi krapuloissani elänkö ihan totta vielä ensi vuonna. En todennäköisesti tulisi kuolemaan sairauteen - siis sellaiseen, joka tappaisi ihmisen hitaasti. Käytännössä itse nakerran itseäni koko ajan sisältä. Hitaudesta en voisi olla niinkään varma, eiköhän tämä ole suhteellisen nopea kehityssuunta alaspäin. Olen itkuinen, väsynyt.. Täysin kyvytön ollakseni jotain hyötyä tälle yhteiskunnalle. Todellisuudessa minut voisi jo heittää leijonille.
Haluaisin repäistä välillä oikein kunnolla, ehkä vain ihan sen takia, kun en usko sillä olevan mitään merkitystä enää tulevaisuuteni kannalta. Kun seison kokovartalopeilini edessä, en näe peilistä mitään muuta kuin pörröisen pään ja sekavan ilmeen. Sumuista. Noina hetkinä sitä haluaa vaan heittää repun selkään, ja lähteä keskenään kävelemään jonnekkin epämääräiseen paikkaan. Sellaiseen hetkeen, jossa vain voi tuijottaa yksin vihreätä mätästä, ja itkeä kaiken pahan olon sisältään. Romantisoitua tai ei, voin hyvin kuvitella viettäväni muutamia hassuja tunteja maaten pimeällä metsätiellä tuijotellen taivasta. Kunhan vain löytäisi sen oman mielensisäisen rauhan.
Toistaiseksi elämäni parhaimmat hetket koen muiden ihmisten kanssa. Haluan olla lähellä, ja tuntea itseni rakastetuksi. Eli siis käytännössä haluan olla tarpeellinen ja haluttu.. Asiaa pidemmälle vierittäessäni huomaan kuitenkin, että tarvitsen enemmän syitä olemassaololleni. Pelkästään hetkittäinen tarvitseminen ei riitä enää. Minun täytyy tehdä hyvää, jotta koen olevani elossa. Minun pitää tehdä paljon asioita, jotta en jaksa enää ajatella näitä ajatuksia. Haluan olla koko ajan menossa, että en saa itselleni aikaa ajatella.. Ei ajatuksia, ei pelkoa tulevasta. Tulevaisuus, se on ilman turhia ajatuksia. Turhia ajattelematta olen onnellinen ja tyytyväinen. Hetken kerrallaan. Mutta väsyn, enkä jaksa tehdä mitään.. Niin. Hienoon oravanpyörään olen itseni onnistunut sijoittamaan näinkin nuorella iällä. Toisaalta minun pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni, sanoa, että "Kyllä sinä osaat ja jaksat, lopeta valitus!" mutta käytännössä moisen mantran hokeminen on osoittautunut lähinnä vain rasittavaksi. Rasittaa minua että muita. En jaksa yrittää olla hyvä, kun tiedän vain yritykseni valuvan viemäristä alas. Tiedän, että en tästä pääse ylös. En yksin enkä kenenkään avulla. Tavallaan tästä voidaan jo päätellä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sorono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti