On paljon helpompaa sanoa, että "kaikki on hyvin" vaikka todellisuudessa juuri mainitsit ulkopuoliselle taholle, että tuskin tulet seuraavaa syksyä näkemään. Siinä sitten itkua pidätellen vastailet kysymyksiin, ja kun ovi takanasi sulkeutuu, käännät vaihteen iloiselle asetukselle. "Tällainen minä oikeasti olen" - ja taas kerran valehtelet helpottaaksesi muiden oloa.
Tulin viimeyönä miettineeksi aika paljon erilaisia asioita. Päälimmäisenä kuitenkin pohdin ihmisten stereotypioita ja odotuksia esimerkiksi tietyille sukunimille. Siis ihan oikeasti: Mieti, jos sukunimesi on esimerkiksi Pollari, Pouta, Söpö tai joku tämänkaltainen sanahirviö. Eikö aika nopeasti tule mieleen, että "nomen est omen" - eli ihmisen käytännössä täytyy toteuttaa sukunimelleen asetetun arvon mukaista elämäntapaa. Eli Pollarista tai Kytästä tulee selkeästi Suomen poliisivoimille vahvistusta, Söpö on ulkonäöltään nätti kuin sika pienenenä sekä Pouta.. No, kaikkihan nyt Pekan tuntevat.
Tämän vuoksi pohdinkin, miten saisin osaltani muuttaa tätä ennakkoluulojen maailmaa. Aivan aluksi, minun pitäisi löytää itselleni mies, joka kantaa nimeä Söpö tai Kaunisto. Tai ehkä sitten menen helpomman kautta ja muutan nimeni rekisterin kautta tai pyydän nykyistä miesystävääni tekemään pienoisen muutoksen - mieluiten kuitenkin menisin perinteiden mukaan naimisiin, ja ottaisin mieheni sukunimen.. Noh, nyt ajatusketju hieman harhautui. Joka tapauksessa, otetaan nyt hypoteesina se, että minä saan sukunimekseni Kauniston tms. Tämän jälkeen sikiän kuin pieni eläin - Juu, ihan totta. Minusta tulee pieniä karvaisia lapsia, jotka haluavat tulla tunnetuiksi ihmislapsina, vaikka heidän ulkomuotonsa antaa muuta odottaa.
Kuitenkin. Nämä pienet ihmislapset, joita toivon olevan kumpaakin sukupuolta, kantavat sukunimeä Kaunisto. Siksi haluan rikkoa sukunimen tuomaa painetta antamalla heille sellaisen etunimen, johon yleisesti liitetään negatiivisia mielikuvia; Kenties Esteri tytön nimeksi (joka mielestäni on kyllä ihan kaunis nimi, mutta yleisesti voimme liittää tähän kaatosateen tai jonkun muun ikävämmän luonnonilmiön) ja pojalle nimen Jorma.
Mikä idea tässä nyt oli? En tiedä tarkalleen. Yön pimeinä tunteina nämä ajatukset tuntuivat kuitenkin hyvinkin luontevilta.

Lisää aivomössöä

Kun kerrot ongelmistasi ihmisille, mitä luulet heidän ajattelevan? Onko itseasiassa mitään järkeä avautua kenellekkään? Todellisuudessa aiheutat omilla ongelmillasi heille vain pahaa mieltä. Kukaan muu ei pysty sinua auttamaan kuin sinä itse. Katso nyt itseäsi ihminen. Ja mieti tarkkaan. Onko tässä maailmassa sinulle ketään muuta pelastajaa kuin sinä itse? Vastaus on kieltävä.
Mieti hetkeä, kun olet ollut eksyksissä. Mieti sitä hetkeä, kun meinasit tukehtua omaan itkuusi, haukoit henkeä kuin hullu ja yritit vielä pitää kiinni elämästäsi täysin ottein. Kierit lattialla ja yritit hengittää käsiisi - kyyneleet valuivat poskillasi ja yritit vinkua lähellesi edes yhtä ihmistä. Lohduttomana ajattelit, että nyt tarvitsen sen vahvistavan halauksen, silityksen päälaelle. Lohduttavan äänen, joka lupaa, että kaikki tulee taas hyväksi. Lupauksen siitä, ettet joudu enää viettämään unettomia öitä niin, että itket tyynyliinasi märäksi. Henkäys henkäykseltä sinulle käy selvemmäksi, että ketään ei tule koskaan. Nappi suuhun, ja polla pimeäksi.

Oman elämänsä mooses - naispuolinen ihmelapsi

Hei,
Tämä on aivan ensimmäinen blogimerkintäni, ja tarkoituksenani on käyttää tätä tavallaan jonkinmoisena terapiavälineenä, jotta olisi helpompaa ymmärtää tekojeni välisiä yhteyksiä ja jatkuvuuksia. Toisaalta tämän blogin tarkoitus ei ole avata kenellekkään muulle mitään maailman suurimmista kysymyksistä - täältä ei löydy ainuttakaan vastausta mihinkään. Vain järkyttävä määrä uusia kysymyksiä, joihin en kertakaikkiaan tunnu löytävän vastausta mistään. Tämä sisältö on vain sosiaalipornoa kaikille sitä janoaville. Minun elämässäni tämä ei täytä koko termiä kaikissa ulottuvuuksissaan; Elämäni on kuitenkin kaikinpuolin hyvää. Itse vain näen kurjuutta siellä, missä sitä ei todellisuudesa edes ole.

Juhannus. Oksensin verta ystäväni vessassa, ja tulin miettineeksi krapuloissani elänkö ihan totta vielä ensi vuonna. En todennäköisesti tulisi kuolemaan sairauteen - siis sellaiseen, joka tappaisi ihmisen hitaasti. Käytännössä itse nakerran itseäni koko ajan sisältä. Hitaudesta en voisi olla niinkään varma, eiköhän tämä ole suhteellisen nopea kehityssuunta alaspäin. Olen itkuinen, väsynyt.. Täysin kyvytön ollakseni jotain hyötyä tälle yhteiskunnalle. Todellisuudessa minut voisi jo heittää leijonille.

Haluaisin repäistä välillä oikein kunnolla, ehkä vain ihan sen takia, kun en usko sillä olevan mitään merkitystä enää tulevaisuuteni kannalta. Kun seison kokovartalopeilini edessä, en näe peilistä mitään muuta kuin pörröisen pään ja sekavan ilmeen. Sumuista. Noina hetkinä sitä haluaa vaan heittää repun selkään, ja lähteä keskenään kävelemään jonnekkin epämääräiseen paikkaan. Sellaiseen hetkeen, jossa vain voi tuijottaa yksin vihreätä mätästä, ja itkeä kaiken pahan olon sisältään. Romantisoitua tai ei, voin hyvin kuvitella viettäväni muutamia hassuja tunteja maaten pimeällä metsätiellä tuijotellen taivasta. Kunhan vain löytäisi sen oman mielensisäisen rauhan.

Toistaiseksi elämäni parhaimmat hetket koen muiden ihmisten kanssa. Haluan olla lähellä, ja tuntea itseni rakastetuksi. Eli siis käytännössä haluan olla tarpeellinen ja haluttu.. Asiaa pidemmälle vierittäessäni huomaan kuitenkin, että tarvitsen enemmän syitä olemassaololleni. Pelkästään hetkittäinen tarvitseminen ei riitä enää. Minun täytyy tehdä hyvää, jotta koen olevani elossa. Minun pitää tehdä paljon asioita, jotta en jaksa enää ajatella näitä ajatuksia. Haluan olla koko ajan menossa, että en saa itselleni aikaa ajatella.. Ei ajatuksia, ei pelkoa tulevasta. Tulevaisuus, se on ilman turhia ajatuksia. Turhia ajattelematta olen onnellinen ja tyytyväinen. Hetken kerrallaan. Mutta väsyn, enkä jaksa tehdä mitään.. Niin. Hienoon oravanpyörään olen itseni onnistunut sijoittamaan näinkin nuorella iällä. Toisaalta minun pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni, sanoa, että "Kyllä sinä osaat ja jaksat, lopeta valitus!" mutta käytännössä moisen mantran hokeminen on osoittautunut lähinnä vain rasittavaksi. Rasittaa minua että muita. En jaksa yrittää olla hyvä, kun tiedän vain yritykseni valuvan viemäristä alas. Tiedän, että en tästä pääse ylös. En yksin enkä kenenkään avulla. Tavallaan tästä voidaan jo päätellä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Sorono.